lauantai 8. lokakuuta 2016

Pujottelua myötä- ja vastavirtaan

Voi tätä neuvojen viidakkoa, mikä liittyy raskauteen, vauvoihin, lapsiin, kotiin, ylipäätään perheisiin ja perhe-elämään. Oon ollut ekan kerran raskaana vuonna 2000 ja vipan kerran vuonna 2015. Voi luoja miten on asiat tänä aikana muuttunu ja on soudettu ja huovattu miten sattuu suositusten kanssa. Tuntuu, että nykyajan vauvat ei voi selvitä hengissä, jos ne saa esim. korviketta ja ai kauhistus jos se annetaan vielä tuttipullosta. Hörpytys kun on nyt in. Mietin vaan miten olisin hörpyttänyt kolmatta vauvaani sairaalassa, joka silloin jo imaisi nelkyt-kuuskytmilliä pullosta kerralla... Ja jos et imetä, niin oot paskamutsi, vaikka eihän sitä tietenkää kaikki ääneen sano, mutta ilmeet kertoo kaiken.

Sääliksi käy niitä uusia vanhempia, jotka tarttis tukea itselleen vanhemmuudessa. Kysyt joltain ja saat vastauksen jonka seuraava tyrmää täysin. Kunpa jokainen osais löytää sen oman tyylin ja luottais omiin vaistoihin. Yleensä ei oo yhtä oikeaa tapaa hoitaa asioita, vaikka jotkut tuputtaakin sitä omaa näkemystään ainoana oikeana. Ja kunpa ihmiset osais pitää suunsa kiinni neuvoineen siihen asti, kunnes neuvoa kysytään. Silloinkin sen oman näkemyksen voi tuoda esiin, mutta lempeästi eikä paatoksellisesti saarnaten.

Mä oon itsekkin ihan varmasti joskus sortunut siihen, että oon ajanut omia näkemyksiäni liianki kärkkäästi eteenpäin ja tässä pyydänkin anteeksi sitä. Ei oo ollut tarkoitus ollenkaan, sillä tiedostan, että ne on vain mun mielipiteitä, eikä ne oo niitä ainoita oikeita. Yritän neuvoa silloin, kun multa jotain kysytään, mutta yritän myös painottaa sitä, että mä oon tehnyt näin, mutta sulla voi toimia joku toinen tyyli.

Mietintämyssyä oon pyöritellyt päässäni niinkin pitkälle, että sitten kun saan kokea sen onnen, että musta tulee mummo, niin silloin skarppaan, enkä oo neuvoineni kailottamassa miten KUULUU asiat hoitaa. Eiköhän tuo lasteni isämies tiputa mut sitte maanpinnalle, jos näin meinaa käydä. Oon joskus ehkä, vähän, joo-o, liian innokas joitain asioita ajatellen, auttamaan ja neuvomaan, mutta kyllä mä sitten yritän skarpata ja toivonki, että mulle sanotaan ihan päin naamaa, jos oon rasittava. :D Mutta tuohon nyt on vielä pitkä aika, ajankulu on vaan niin hurjaa, että se voikin mennä hujauksessa ja huomaan, että lasken jo toisen käden sormillani lapsenlapsien lukumäärää. Voi sitä tulevaisuuden rikkautta! <3

Tuleville uusille vanhemmille haluaisin sanoa, että kuunnelkaa omia vaistojanne ja edetkää niiden mukaan. Vaikka tää neuvojen viidakko välillä hämmentääkin, niin te tunnette parhaiten oman pienokaisenne, eikä kukaan muu osaa häntä hoitaa niin hyvin kuin te! :)



Satu




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti