keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Kohtalo

Kohtalon kämmen iskee vasten kasvoja,
saa posken punertamaan.
Silmät kostuvat kyynelistä
hämärtäen niiltä heijastuvan kuvan.

Korvissa soi eilinen musiikki,
jota kohtalo soittaa taukoamatta.
Levy pyörii nonstoppina
eikä neula kulu loppuun.

Tuoksusi leijailee huoneesta toiseen,
sitä kohtalo luokseni kuljettaa.
Se kiskoo sitä perässään,
kunnes sillä nenäni saavuttaa.

Kukaan muu ei kohtaloa huomaa.
Ne vaan ihmettelee asioita.
Eivät ymmärrä miksi
kyynel valuu poskea pitkin.

Se on oikein, mitä kohtalo päättää.
Mä saan tärkeät ratkaisut sille jättää.
Se kyllä näyttää oikean tien.
Sen, minneppäin elämäni vien.

Ja nyt mä näen.
Mä näen sen selvästi.
Tähän enää jää en,
on pakko sanoa hyvästi.




Satu




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti