perjantai 20. marraskuuta 2015

KIITOS

Edellinen tekstini tänne toi mulle paljon tsemppaavia sanoja niin yksityisviesteinä, kuin ihan julkisinakin. Kiitos kaikille niistä! On hieno huomata, etten paini tällaisten asioittenkans yksin. Vaikka tokikaan en toivo kenellekkään raskaita aikoja tietenkään, mutta vertaistuki näyttää tässäkin asiassa olevan parasta ja se, että ihmiset kertoo omista kokemuksistaan ja siitä, miten itse ovat päässeet taas jaloilleen ja saaneet ilon palaamaan myös arkeen.

Mun olo on jo huomattavasti parempi. Itku ei tuu enää päivittäin ja ahdistavat tilanteet on vähentyneet. Yllättävinä tulevat asiat on vielä kompastuskivi, tuntuu että tartten aikaa sulatella asioita ennenkä pystyn tehdä päätöksen esimerkiksi jonnekkin lähtemiseen. En oo niin spontaani, mikä oon ollut, mutta eiköhän sekin asia korjaannu pikkuhiljaa. Pienin askelin täs mennään eteenpäin läheisten avustamana. Suurin apu tietenkin on lasten isämieheltä saamani tuki. Ennenkaikkea henkinen sellainen. Kiitos siitä vielä erikseen! <3

Näin viimeyönä unta kengistä. Mun vanhat tennarit oli joku vahingossa laittanut jalkaansa ja mä seisoin kengittä ihmetellen mitäs nyt. Löysin kenkätelineestä kerran käytetyt adidaksen tennarit jotka kiilsi vielä uutuuttaan ja olivat mageet. Ne puin jalkaani ja lähdin hypähdellen pois. Ei paljoa tartte unikirjaa tulkitakseen tuon unen. Sääliksi vaan käy sitä ihmistä, joka ne mun vanhat kengät jalkaansa puki... Mutta mun tulevaisuus näyttää valoisalta. :)

Toivottavasti voin tulevaisuudessa antaa edes pienen osan takaisin läheisilleni saamastani avusta ja tuesta! Nyt tuntuu siltä, että sanat ei todellakaan ole riittäviä, mutta ootte ihan mahtavia! Kiitos!



Satu




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti