tiistai 24. marraskuuta 2015

Äiti

Otsikon sana tuo takuulla jokaiselle jonkinlaisen mielikuvan ihmisestä, joka tuota titteliä kantaa. Minkälaisen mielikuvan se sulle tuo? Ootko miettiny miksi ajattelet niin? Voisko ajatustapaa muuttaa?

Mä oon saanut ylpeänä kantaa kyseistä titteliä reilun viistoista vuotta. Tiesin jo pikkutyttönä, että haluan lapsia ja musta tulee isona äiti. Mutta mulla ei ollut käsitystä siitä, mihin lokeroon monet ihmiset mut äitiyden myötä yrittää tunkea. Äidin odotetaan olevan tietynlainen. On paljon asioita, mitä äiti-ihminen ei voi tai saa tehdä ja paljon niitä asioita, mitä äidin pitää tehdä. En ala luettelemaan niitä lukuisia kertoja, kun mulle on jostakin asiasta huomautettu tai rivien väleihin ujutettu kommentteja, mitä teen väärin. Mutta viiteentoista vuoteen on mahtunut jos jonkinmoista suota rämmittäväksi mielipahan takia.

Yks asia mihin törmään toistuvasti, mitä äidin nyt ei ainakaan saa tehdä, on matkustelu. Onhan se nyt aivan kamalaa, jos äiti lähtee muutamaksi päiväksi pois kotoa, eihän lapset voi isämiehenkans pärjätä... mutta sitten jos mies lähtee reissuilleen, ei kukaan kyseenalaista sitä. Miksi? Miksi se on isämiehille sallittua, mutta äideille ei? Mun yks iso henkireikä on se, että pääsen näkemään vähän toisenlaistakin maailmaa, kuin tään kotosuomen. Pitäiskö mun odottaa sitä seuraavaa henkireikäreissua sitten vielä kahdeksantoista vuotta, kun pienimmäinen on täysikäinen, vai voisinko lähteä silloinkaan?

Äitien pitäis ilmeisesti elää ikuisesti "sitku" elämää. Ja siihen mä en suostu. Mä en tiedä oonko mä täällä enää "sitku", enkä tiedä oonko "sitku" enää sellaisessa kunnossa, että voin tehdä asioita, mistä tykkään. Koska ylipäätään on se "sitku"? Mun mielestä äidit saa elää omaakin elämäänsä siinä äityden ohella. Oonhan mä edelleen myös Satu ja haluan toteuttaa niitä toiveita, mitä tää Satu haluais tehdä. Ikävä kyllä, joudun tuottamaan monelle pettymyksen siinä, etten suostu asettumaan enää siihen tiettyyn muottiin mitä multa odotetaan. Siihen muottiin tukehtuu, siinä muotissa seinät kaatuu mun päälle eikä se sovi mulle.

Onko sitten väärin, että oon halunnut ison perheen siitäkin huolimatta, että haluan toteuttaa omiakin unelmiani? Jos jonkun mielestä on, niin toivon, ettei sitä tulla mulle sanomaan. Mölyt voi pitää omas mahas ja omana tietonaan. Lapsilla on kuitenkin meidän perheessä toinenkin huoltaja, joka ottaa yhtä ison vastuun jälkeläisistään, kuin minäkin. Onneksi!

Oon sitä mieltä, että silloin kun äiti saa toteuttaa itteään, ja tehdä sellaisia asioita mistä nauttii, pystyy hän kotonakin oleman täyspäisempi ja tasapainoisempi äiti. Silloin jaksaa touhuta niiden ihanien ipanoiden kanssa ja tietenki ne ihanat ipanat on silti elämän a ja o, ne menee kaiken edelle, vaikka välillä vähän unelmiaan haluaa toteuttaakkin. Olkaa omia ittejänne, älkääkä piiloutuko äitiroolin taakse!



Satu




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti