torstai 1. tammikuuta 2015

Vanhasta Uuteen

Vuosi on vaihtunut. Paljon on vanhana vuotena taas sattunut ja tapahtunut. Aloitin viime vuoden olemalla vielä äitiyslomalla. Helmikuussa alkoi työt ja melkoisen raskas arki. Kevät kierähti pikavauhdilla ohi, kesästä nautittiin täysin rinnoin, lämpö ja aurinko... <3 Syksyllä jatkui raskas ja väsyttävä arki, pitkät työpäivät imivät musta tehokkaasti mehut. Nyt nautitaan ansaittua kolmen ja puolenviikon lomaa ja ladataan akkuja. Oon toiveikas, ettei tuleva vuosi olisi yhtä raskas arjen suhteen ajateltuna.

Viime vuonna pääsin toteuttamaan itseäni matkustelemisen suhteen peräti kahdesti. Huhtikuussa lähdin "Voicella on lentokone" porukan mukaan ikimuistoiselle seikkailulle Barcelonaan. Voi että, ihana matka ja ihania matkakavereita! <3 Elo-Syyskuun vaihteessa matkustettiin Konstan kymppimatkalle Turkkiin ja sinne jäi iso pala sydämestä. Kyllä mä takaisin sinne vielä aion palata! <3

Tämän vuoden matkasuunnitelmat on vielä auki, mutta jonnekkin on lähdettävä. Saa nähdä, mikä tulee olemaan seikkailukohteenani!

Perheessämme tullaan viettämään Heinäkuussa ensimmäisiä rippijuhlia. Edelleen mietin, minne se aika on kadonnut. Itsehän pääsin ripiltä ihan hiljattain... Vai?! :D

Ties mitä muuta mullistavaa on tänä vuonna tiedossa ja tulossa, se jää nähtäväksi. Ihanaa ja rakkauden täyteistä Tätä Vuotta kaikille ruudun toisella puolella istuville! <3




Satu




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti