torstai 12. kesäkuuta 2014

Wanhat Wärit

Viikonloppuna sain käydä visiitillä erään pikkukylän kylätalolla. Ja voi että, miten sykähdyttävä sisätila siellä olikaan. Vanhat hirsiseinät loistivat paljaana ja näyttämö taustakankaineen ajan patimoima. Erään oven pielessä roikkui haka, joka oli aikojen kuluessa raastanut itselleen kulkuväylän tehden hauskan kuvion oven karmiin. Lattiassa, kakluunin edessä, oli jälkiä kipinöistä ja nämä jäljet saivat mun ajatukseni laukkaamaan. Kolme porrasta, jotka johtivat näyttämölle, olivat kuluneet niiden lukuisten jalkojen alla, mitkä niitä olivat kuormittaneet painollaan. Koko talossa oli rauhallinen tunnelma ja tuon tunnelman takia voin olla varma, että ainoastaan hyviä asioita siellä on tapahtunut vuosien varrella.

Kamerani loisti olemattomuudellaan, se kyllä yritti huudella perääni autosta, minne sen jätin. Luulin, etten sitä tuolla talossa sisällä tarvitse, mutta olin niin väärässä. Kuvauskohteita olisi ollut paljon. Pihalle mennessäni nappasin kameran käteeni, kuvailin tuota juhlakaluna ollutta tyttöstä, jonka protu-juhlassa tuossa talossa olimmekin. Samalla mun oli pakko ottaa eräs kuva, suorastaan olisin tehnyt vääryttä, jos olisin tuon kohteen jättänyt kuvaamatta. Mieleni olisi tehnyt napsia lisää ja vielä lisää kuvia, eri kulmia etsien, mutta en kehdannut. Olisi muut vieraat voinut ihmetellä, miksi mä kuvailen pelkästään tätä kohdetta. :D


Mun sieluni silmät värittivät mieleeni jo monenlaisia tarinoita pelkästään katsellessani tätä kaivoa. Mielikuvitukseni lähtee helposti laukkaamaan kaikkea vanhaa nähdessäni. Voi, tuosta ylimmästä laudastakin olisi saanut hienoja lähikuvia, se oli niin kauniisti sammaloitunut. Miksiköhän kaikki vanha sykähdyttää? Onko mun sieluni vanha? Onko se elänyt tuota aikaa, sitä aikaa jolloin tämäkin kaivo hohti uutuuttaan ja oli nykyaikainen? En tiedä, mutta mielestäni vanhat tavarat ovat kauniita, ne kertovat aina oman aikansa tarinaa!



Satu




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti