keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Sairastupa

Miten helppoa elämä olisikaan ilman kiertäviä kulkutauteja. Miten ihanaa olisi elää arkea, johon ei sisälly pärskintää, yökkäilyä tai kipeää kurkkua. Miten voi tuntuakkaan niin kaukaiselta ajatus siitä, että koko perhe vois olla yhtä aikaa terveenä?

Niin kuin monessa muussakin perheessä, myös meillä on eletty tämä kulunut talvi enemmän ja vähemmän sairaana. Ei taida montaa päivää löytyä kalenterista, josta voisi osoittaa jokaisen olleen yhtä aikaa terveenä viimeisen puolen vuoden aikana. On ollut mahatautia, angiinaa, nuhakuumetta, kuumetta muuten vaan, taas mahatautia ja kurkkukipua peläten uudelleen sitä angiinaa.

Aivan mustanharmaanruskeaksihan tää elämä on sairastelujen myötä muuttunut. Töistä oon joutunut jatkuvasti olla sairaslomalla. Välillä itseni vuoksi, välillä Casmirin tai Carolinan takia. Isommat on sairastaneet sitten omia aikojaan. Tuntuu kuitenkin jo vastenmieliseltä ajatus siitä, että joutuisin taas kohta ottaa lisää sairaslomaa. Eihän kukaan enää voi uskoa, että meillä oikeasti on kokoajan joku sairaana. Tulee syyllinen olo, kun joudun ilmoittaa, etten oo huomenna töissä. Ja tässä kohtaa ei lasten isämiehestä oo apua. Hän ei voi jäädä kotiin silloin, kun lapset sairastaa, koska mä teen kotona töitä.

Kuinka moni meneekään puolikuntoisena töihin sen takia, ettei enää kehtaa olla pois? Siinähän on valmis aihio oravanpyörälle, joka ottaa lisää vauhtia puolikuntoisen ihmisen vastustuskyvyttömyydestä pöpöjä vastaan. Samalla, kun pöpökerpeleet ryömii nenänsieraimista sisään, tulee puolikuntoinen levittäneeksi omia kerpeleitään eteenpäin. Eikä se yhteiskunta taida pyöriä niin, että laitetaan pöpöä pöpönperään pyörimään siihen karuselliin, josta arvotaan seuraava tauti seuraavalle potilaalle.

Turha vissiin on siis tuntea syyllisyyttä sairastelusta. Parasta lopettaa se syyllistäminen ja antaa itselleen aikaa parantua ja kropan puhdistua niistä tautipesäkkeistä, ennen kuin palaa takaisin sorvin ääreen. Jos näin sais tään kierteen viimein ja vihdoin selätettyä. Ja kun kaikki taudit on historiaa, mä nautin normaalista arjesta, katkeamattomista yöunista ja vaan siitä, ettei tartte miettiä kuka joutuu jäädä joukosta pois, jos ollaan jonnekki lähdössä. Sitä odotellessa, otetaan vähä lisää relaa, buranaa ja codetabsia.


Satu




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti